Päiväkirja

Maanviljelijät ovat kulttuurityöläisiä. Maakunnissa liikkuessa tämä tosiasia on taas palautunut mieleen. Maalla tehdään parhaillaan toukotöitä, mutta ei pelkästään tuotantomielessä. Viljelijä muokkaa samalla kotimaan äidinkasvoja. Pelloilla käydään taistelua suomalaisesta kulttuurimaisemasta ja sen säilymisestä.

Siinä on yksi lisäperuste, jonka vuoksi viljelijä on tukensa ansainnut. Yhä uudestaan meiltä jälkimoderneilta suomalaisilta vain tahtoo unohtua se, että perinnemaisema säilyy vain, mikäli maaseutu pysyy asuttuna ja maat viljeltyinä. Tässä asiassa tunnustaudun vähintäänkin hengessä maalaisliittolaiseksi.

Viikonloppu on alkamassa. Se merkitsee reissuamista kolmessa maakunnassa. Nyt alkaa olla kiire Keski-Suomen sydänmaille Saarijärvelle. Huomenna lauantaina on vuorossa Joensuu idän suunnalla. Iisalmessa menee sunnuntai. Olen varma, että jossain vaiheessa näiden retkien varrella esiin nousevat muut kuin bulevarditeemat: maanviljelys, metsät, metsästys, ehkä petovahingotkin. Esplanadilla näistä asioista ei tahdo saada oikeaa otetta.

Äitienpäivästä tuli lähes helteinen. Jo edellisenä päivänä hikoiltiin Kuopion torilla suuressa Eurooppa-päivän juhlassa. Totesimme erään toisen euroehdokkaan eli Lasse Lehtisen kanssa, että meikäläisille kravattiherroille tuli jälleen tukalat oltavat. Sen verran kuumasti paistoi tämä nykyinen toukokuun aurinko. Kokoomuksen ehdokas Alexander Stubb mainitsi, että yksi naisihminen otti häneltä kyllä karamellin, mutta ilmoitti silti äänestävänsä omaa poikaansa. "Taisi olla sinun äitisi", Alex arveli minulle.

Onnea tosiaan vielä äidille Ainolle, vaimolle Paulalle, anopille Allille Kajaaniin sekä siskoille Apille ja Jodelle, ja kaikille muillekin äideille ja äidinmielisille.

Eurooppa-juhlasta siirryin suoraan pusikkoon Karttulaan. Kesäpaikan tontinrajoille piti kyhätä isokokoisia valkoisia merkkejä, joita sitten aiotaan kuvata ilmasta käsin. Tavoitteena on uusi tarkka tonttikartta koko kunnan alueelta. Mutta puiden lehdet kasvavat nyt niin kovaa kyytiä, että saattaa moni merkki peittyä lehvästön suojiin. Kukapa olisi arvannut kesän saapuvan näin kovalla kohinalla? Sen verran tuli metsässä lämmin, että pakko oli heittää pois flanellikalsarit sekä pussihousut ja antaa risukon raapia paljaita kinttuja. Kravatin olin riisunut jo Kuopiossa.

Ihmisten ilmoille palattuani pidin euroehdokas Mari Puoskarin kanssa yleisötilaisuuden kuopiolaisessa kahviossa. Kerrankin oli tilaisuus puhua suuria sanoja, kun pohdimme EU:n roolia maailman muiden isojen poikien pelissä. Globaali kehitys ei ole sokea. Uskon, että sitä voi ohjata. Ainakin kahviliput menivät kuin kuumille kiville.

Kuopion paikallistelevision ohjelmassa toissapäivänä minulta ja Rane Airakselta (SDP) tiukattiin, pitäisikö kaupunginvaltuutettujen kaudet rajoittaa kolmeen tai neljään. Paha kysymys. Meillä molemmilla raja olisi jo tullut vastaan. Uutta verta pitää saada kehään, ettei ihan luuduta umpeen. Toisaalta kokemuksesta on selvästi hyötyä. Ehdotin, että ehkä joitakin valtuutettuja voitaisiin panna välillä jäähylle. Mutta keitä? Kuopion kaupunginvaltuusto voisi varmaan miettiä sitä tykönänsä huomisessa koko päivän kestävässä seminaarissa.

Globaalin etiikan tulenkantaja - voisiko se olla Eurooppa? Kuulostaa juhlavalta, mutta ajatuksessa on järkeä.

Olen pikkuhiljaa tullut täysin vakuuttuneeksi siitä, että maailma tarvitsee moraalista johtajuutta. Virka on auki. Hakijat vain eivät vakuuta: Yhdysvaltain nykyinen hallitus, Maailman kauppajärjestö WTO, Maailmanpankki, Nato.

Oikea johtaja vastuullisessa ja eettisesti kestävässä kehityksessä olisi YK. Se on kuitenkin yllättävän voimaton tilanteessa, jossa kovat intressit alkavat määrätä tahdin.

Euroopan unioni saattaisi kyetä näyttämään tietä. Yksi etu on, että olemme jonkin verran ottaneet oppia hirveästä historiastamme. Ei se ole helppoa, mutta tulevaisuus on raskas velvoite. Pohdin tätä vähän aikaa sitten Vihreän Langan yliöartikkelissa (VL 2.4.2004). Viime aikoina mieltä ovat kirvoittaneet Joensuun yliopiston professori Reijo Heinosen kirjoitukset globaalista etiikasta.

Haihattelua ja idealismiako? Minusta nämä ovat enemmänkin raakaa realismia: kansainväliset ihmisoikeudet, valtioiden tasa-arvo, ympäristön tila, kulttuurien rakentava vuoropuhelu, globalisaation haittojen hillintä, köyhyyden vastainen kamppailu, ilmastokysymykset. Lista on pitkä ja se jatkuu. Kova on maailmakin, mutta vielä kovempia ovat nämä jutut.

Äitienpäivänä aiomme toisen euroehdokkaan eli Mari Puoskarin kanssa takoa lisää näitä suuria ajatuksia Kuopiossa. Tilaisuus on sunnuntaina kahvila Trubessa klo 14.

Rattoisaa oli kaiken touhun keskellä istahtaa männä iltana ravintola Beerstuben pallille. Sakkiin kertyi tuttuja tavalliseen tapaan. Vajaassa tunnissa seurue ehti käydä läpi tukun tärkeitä teemoja. Käsittelyyn nostettiin ainakin riisikakut, Stuka-hävittäjät, myyrät, flamenco, gluteenienteropatia, eetteri, laivan pienoismallit, paperikoneen hoitajat, nivustyrät, betoniruiskut, uudet kurkkupastillit ja iilimadot.

Maailma koostuu siis kaiken kokoisista asioista. Mutta kaiken takana ovat arvot. Niinpä, se globaali etiikka.

Tämä oli historiallinen vappu. Euroopan unionin laajeneminen itään pani lopullisen pisteen jakaantuneelle 1900-luvun Euroopalle. Meitä on nyt melkein puoli miljardia!

EU on olemassaolonsa aikana laajentunut moneen otteeseen. Joka kerta on syntynyt pelkoja. Lähtivätkö muka espanjalaiset vaeltamaan muualle Eurooppaan, kun maasta tuli EU-jäsen? Ostivatko saksalaiset meidän mökkirantamme kuten 1990-luvun puolivälissä tuskaisesti ennusteltiin? Eipä tainnut tulla näitä povattuja katastrofeja. Itse en usko, että jatkossa Puola ja Baltia onnistuvat tappamaan suomalaisen maanviljelyn.

Onhan toki paljon muutakin, johon en usko. Esimerkiksi sitä, että työpaikkamme siirtyvät Kiinaan, ainakaan ratkaisevassa määrin. Mutta tämä onkin jo EU:n ulkopuolisia asioita

Perinteisesti meitä oli taas useita vihreitä puhujia Kuopion vapputorilla. Kansanedustaja Erkki Pulliaisella on muuten ihmeellinen kyky: mies väittää puhetta pitäessään voivansa laskea ohi soljuvasta väkijoukosta aktiivisten kuulijoiden lukumäärän. "Kaksisataa", Erkki kähisi palattuaan mikrofonin äärestä lavan takaosaan. Väkeä oli tosiaan liikkellä, koko torin mittakaavassa tuhansia. Sää oli suopea, ettei jopa kauniskin.

Pohjois-Savon vihreiden puheenjohtajan Esa Kauppilan kanssa kävimme pitämässä puheet myös Leppävirran torilla. Okko-poikanikin, 22, lähti sparraajaksi, mikä oli tosi mukavaa. Leppävirralla ei ehkä ole totuttu vihreiden vappupuheisiin. Valtapuolueen oman tilaisuuden järjestäjät eivät millään tahtoneet muistaa, että vihreille oli vielä sovittu puolen tunnin vuoro. Esan kanssa jouduttiin puhumaan kilpailevan keskustalaisen euroehdokkaan jättikokoisten plakaattien seasta. Taisipa siinä edessä liehua vielä keskustan neliapilalippukin. Mutta me emme pienistä nipota! Kaikkiaan Leppävirralla oli hyvä meininki.

Viikon kohokohtia oli se, kun pääsin päämajakaupunki Mikkelissä lausumaan painavan turvallisuuspoliittisen teesini, lähes kenraalityyliin:

"Oman päämajan tulee edelleen sijaita Suomessa". Väitän siis, että eurooppalaisen turvallisuusyhteistyön tiivistäminen on Suomelle eduksi, mutta turvatakuut saadaan kyllä Natoon liittymättäkin. Miksi Suomen pitäisi hakeutua kylmän sodan peruja olevaan amerikkalaisvetoiseen porukkaan, joka ei ainakaan vielä vastaa suomalaista käsitystä maailmanrauhan ja turvallisuuden reilusta puolustajasta?

Mikkelissä pidin myös 12 tuntia englanninkielisiä luentoja ammattikorkeakoulun opiskelijoille, joita oli tullut paikalle Afrikasta asti. Mikkeli on aina ollut kansainvälisesti suuntautunut. Maakunnan ja kaupungin vihreiden järjestämä keskusteluilta huipensi hyvän vierailun. Käytiin läpi terveyttä, ympäristöä, Eurooppaa ja kaikkea muutakin. Todella hyvä keskustelu, josta sain itsekin paljon.

Erilaisia kokouksia oli menneellä viikolla niin paljon, että ne sekoittuvat mielessä ns. kokousmössöksi. Tuleva viikko lupailee mössörintaman edelleen pysyttelevän sitkeästi Kuopion yllä.

Kevät. Siitä on jo pari vuotta, kun viimeksi sain kokea tämän Suomessa.

Sen verran oli nyt vapaata, että saatoin viettää sunnuntaipäivän ja edeltävän yön kesäasunnolla Karttulan Saitalla. Perhe uskaltautui mukaan vain päiväseltään.

On perin outoa, että Oulujärven eteläpuolella esiintyy lunta enää vain meidän pihalla Saitalla. Valehtelematta sieltä löytyi vielä metristä hankea. Herraties mistä syystä se oli nietostanut juuri siihen paikkaan. Koska yöpakkasia on vielä riittänyt eikä päivisin ole satanut vettä, eipä tarvinnut ryhtyä haravahommiin vielä. Mutta pälvipaikoissa jo krookuksia tungeksi ja perhoset pörräsivät. Kaiken yllä linnut karjuivat mieletönnä.

Muilta osin viikkoon oli tupattu paljon kiinnostavia tapahtumia. Niistä kannattaa mainita joitain ihan erikseen.

Maanantaina saimme kansanedustaja Anni Sinnemäen ja euroehdokas Kristiina Kourosin kanssa tilaisuuden rupatella Varkauden vihreiden seurassa Tyyskänhovissa. Paikka on upea: entisöity säätyläistalo koivujen katveessa, virran rannalla, ja jossain takavasemmalla kohoaa jylhänä suurtehtaan silhuetti. Siinä oli paljon monikulttuurisen Varkauden historiallisia kerrostumia yhdessä paketissa. Aiemmin iltapäivällä ehdin vierailla myös Savonia-ammattikorkeakoulun Varkauden kampuksella.

Tiistaina keskusteltiin Kuopion yliopiston ylioppilaskunnassa Euroopan unionin laajenemisesta sekä maailmasta yleensä. Keskustelijoita ei ollut paljon, mutta puhe oli sitäkin järeämpää. Torstai meni Helsingin Länsi-Pasilassa, jossa pidettiin alan ammattilaisten Rekisteritutkimuspäivää. Ei ollut hukkaan heitettyä sekään aika.

Perjantaina avasimme virallisesti Vihreän liiton eurovaalikampanjan ravintola Laulumiehissä Helsingin Kampissa. Suurin osa 20 ehdokkaasta oli päässyt paikalle, jopa Norjassa asuva opettaja-muusikko Niko Valkeapää, jonka joikuesitys jäi kyllä mieleen. Puolueen puheenjohtaja Ode Soininvaara heitti mediaväelle, että julkkisehdokkaiden asettaminen ehdolle niinkin tärkeään paikkaan kuin europarlamenttiin on epäisänmaallista. Aikoinaan nuo olisivat olleet kovia sanoja poliitikolta, mutta mitäpä nykyään! Itseäni kyllä harmittaa se, että Eurooppa-politiikan tärkeille teemoille ei tahdo millään löytyä tilaa hömpän ja kirvesmurhien välistä.

Lauantai oli ehkä köyhempi uutispäivä, sillä Helsingissä pidetty Vihreän liiton valtuuskunnan kokous sai yllättävän paljon media-aikaa. Olihan asiakin elintärkeä. Kokouksessa linjattiin turvallisuuspolitiikkaa. Aion palata tähän vielä lähiaikoina, mutta ehkä pari seikkaa on syytä tässä mainita. Tulevaisuuden kriisit syntyvät vedestä, öljystä ja ehkä ilmastomuutoksesta. Yhteistä eurooppalaista turvallisuuspolitiikkaa tulee kehittää, eikä Suomen pidä pelätä olla siinä mukana. Mutta Natosta Suomen on syytä pysytellä erossa. Ainakin nykymuotoisesta Natosta.

Uudella viikolla se juna viep sitten jo Mikkeliin.

Terveisiä Brysselistä!

Puiden lehdet siellä kasvoivat kohisten ja kukat kukkivat. Euroopan parlamentissa oli ehkä normaalia hiljaisempaa pääsiäisen jäljiltä. Joka tapauksessa riitti runsaasti tapaamisia europarlamentaarikkojen, avustajien sekä järjestöjen edustajien kanssa. Myös omien euroehdokkaiden keskinäisiä palavereita ehdittiin pitää tuntitolkulla.

Nuori ja kansainvälisissä asioissa asiantunteva toimittaja Erja Yläjärvi kirjoittaa tämän aamun Savon Sanomissa, että hän aikoo jättää äänestämättä eurovaaleissa. Syynä on se, että hän ei usko parlamentin päättävän mistään todella tärkeästä.

Tässä kohdassa on helppo olla eri mieltä. Kyllä parlamentti käsittelee todella merkittävää lainsäädäntöä. Europarlamentaarikoilla on myös tärkeä verkostotehtävä kansalaisten, järjestöjen, komission, muiden poliittisten ryhmien jne. suuntaan. Hyvä meppi kuuntelee ja haistelee. Asenteet ja argumentit tulevaisuuden Euroopasta muotoutuvat usein parlamentin poliittisissa ryhmissä. Ja hei: parlamentti on sentään ainoa demokraattisilla vaaleilla valittava päätöselin EU:ssa!

Terveisiä myös Joensuusta, jossa paikalliset vihreät viettivät toimintansa 15-vuotisjuhlia viikonvaihteessa. Oikeasti ne taisivat olla jo 20-vuotisjuhlat? Väkeä oli runsaasti ja aurinko paistoi. Euroopan vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto ja vihreiden puoluesihteeri Ari Heikkinen muistelivat liikkeen värikkäitä alkuvuosia 1980-luvulta. Eikä touhu ihan väritöntä ole edelleenkään. Pohjois-Karjalan vihreä nykymeininki on erittäin hyvällä tolalla, siitä on moni kanssani samaa mieltä. Onnea vaan!

Pääsiäisen aika koitti vihdoin viimein. Se ei olekaan pelkkä parin päivän juhla, jos asiaa katsoo ns. ortodoksisen kalenterin mukaan. Pääsiäinen jatkuu aina helatorstaihin saakka. Valkoinen ja kulta on nyt ajan väri.

Olen aina halunnut sanoa ääneen, että ortodoksinen kirkko on yksi kulttuurimme suuria rikkauksia. Tulipa se nyt sanotuksi.

Vaikka suurin seurakunta sijaitsee Helsingissä, ortodoksisuus on ehkä eniten kotonaan itäisessä Suomessa. Kirkon perinteissä on jälkiä ensimmäisen tuhatluvun Bysantista, viime vuosisatojen Venäjästä sekä Karjalasta ja sen kansasta. Vaikutteita on siis erityisesti idän ja kaakon suunnasta.

Ortodoksisuus on yksi osa kulttuurista rikkautta, jota Suomen kannattaa vaalia. Samaan kulttuurisen rikkauden sarjaan menevät myös kalevalaisuus sekä saamelaisuus uhanalaisine kielineen. Kolttien perinteessä nämä kaikki oikeastaan kietoutuvat yhteen.

Aivan kuten biologinen monimuotoisuus on terveesti kehittyneen ekosysteemin ominaisuus, monikerroksinen kulttuurinen diversiteetti vastaavasti kertoo rikkaasta kulttuurikehityksestä.EU:n yksi missio on suojella Euroopan kulttuurisia erityispiirteitä. Ehkä meidän tulee tehdä tässä suhteessa vahvempaa yhteistyötä koko unionin voimin.

Viime yönä olin mukana ortodoksisen pääsiäisyön palveluksessa Kuopiossa. Pääkirkko on isossa remontissa, mutta yllätykseksi Kuopiosta löytyy toinenkin ortodoksikirkko.

Pyhän Johannes Teologin ja Karjalan Valistajain kirkko sijaitsee ortodoksisen kirkkomuseon alakerrassa. Se on ihan viehättävä kirkkosali, mutta rakennuksen ympäri ei voitu järjestää normaalia keskiyön ristisaattoa. Jos ilmaisu sallitaan, olisi pitänyt kiertää jumalaton lenkki suuren hautausmaan kautta. Muutenkin taitaa kellarikirkko osoittaa väärään ilmansuuntaan eli alttari on enempi auringonlaskun puolella. Mietin yöllä, onko tämä 1960-luvun suunnitteluradikalismia vai olenko kenties tyystin väärässä koko jutussa.

Kuopion palvelus oli totuttua lyhempi. Ihmettelin vähän missä papisto mahtoi olla, sillä rovasti Mikko Kärki rehki yksin avustajien kanssa. Kotiin päästyä sitten huomasin, että TV:ssä yhä jatkui suora lähetys vastaavasta mutta pidemmästä palveluksesta, joka tuli Mikkelin Mikaelin kirkosta. Siellähän se Kuopion suunnan papisto oli arkkipiispa Leon johdolla! Pappeja, ylidiakoneita, ipodiakoneita, iso joukko. Todella hieno meininki Mikkelissä.

Lopuksi vielä toinen kulttuuriviesti. NimittäinTV pauhaa parhaillaan taustalla. Kuulemani perusteella on hyvä syy lähettää onnittelut Ouluun ja Oulun Kärpille.

Alkavalla viikolla sitten Brysseliin.

Verkkosivut ovat lopulta pystyssä ja EU-vaalikampanjasta on tulossa päivä päivältä kiinnostavampi. Menneellä viikolla hiottiin strategioita ja pohdittiin Eurooppa-asioita moneen otteeseen. Parhaat ajatukset taisivat syntyä Puijolla, jossa kampanjaryhmä kamppaili lumikengät jalassa 125-vuotiaiden mäntyjen katveessa. No, kohta voi lumikengät heittää naulakkoon tältä talvelta.

Alkuviikosta kävin päiväseltään Kajaanissa junalla. Olin saanut kutsun paikallistelevision mainioon ruokaohjelmaan. Itse en juurikaan osaa kokata, mutta eipä tarvinnutkaan. Ohjelman formaatti on erinomainen. Kokki-juontaja Markku Suominen laitteli siiderikanaa studiokeittiössä, joka on rakennettu keskelle ruokamarkettia. Resepti syntyi kuulema viime hetken inspiraatiosta. Studioyleisönä oli kaupan asiakkaita. Ruoanlaiton aikana jutustelimme niitä näitä, ja kameroiden sammuttua maistelimme tuotosta. Hyvää!

Tarkistin juuri väestön terveyteen liittyviä tuoreita tietoja Euroopan eri maista. Uusissa EU:n jäsenmaissa tilastot ovat melko rankkoja. Sieltä on tulossa kyytiin aika joukko raihnaisia pikkuserkkuja! Se velvoittaa uudella tavalla myös suomalaisia. Samassa veneessä ollaan. Näistä asioista puhutaan lisää Palmusunnuntaina klo 12 Kuopion Tukipilarissa. Keskustelukumppaniksi tulee myös toinen EU-ehdokas eli Anna-Maria Urhonen Tampereelta.

Sunnuntai-iltana on vuorossa Bachin Johannes-passio Kuopion tuomiokirkossa. Sitten alkaakin Suuri Viikko.