Päiväkirja

Erittäin kaunis myöhäiskesän päivä. Valo, taivas, maisema, ne kylpevät lämpimissä väreissä. Tällaisessa tunnelmassa ekspressionistit aikoinaan viihtyivät maalaustelineineen! Tämä on ollut hyvä sunnuntai.

 

Kesälomat on nyt pidetty. Pakollinen Lapin-matka tehtiin lyhyenä. Tuli kuitenkin patikoitua Pyhätunturin kansallispuistossa, Isossakurussa ja Noitatunturilla, sekä laskettua ensimmäistä ja viimeistä kertaa Wild Race -koskenlaskureitti Kuusamon Juumassa. Pitää sellainen kokea, mutta vain kerran.

 

Reilun viikon päästä opiskelijat valtaavat kampuksen. Sitten ei ole enää polkupyörälle paikkaa. Kuopion yliopiston kampus kärsii 1970-luvun suunnittelusta, jossa sisääntulokentät on asfaltoitu autojen parkkipaikoiksi, eikä tuhatpäistä polkupyöräkansaa ole juurikaan ajateltu. Asia on saatava kuntoon, vaikka se vaatisi useamman vuoden suunnittelua, työtä ja investointeja. Kampus ansaitsee paremman ilmiasun.

 

Niin, pian olemmekin osa isoa Itä-Suomen yliopistoa. Yhdistyminen Joensuun kanssa on aivan loistava idea. Vaikka välimatkaa kampusten välille kertyy lähes 150 kilometriä, uskon, että tulemme jatkossa viettämään paljon aikaa toistemme luona. Ja onhan meillä sitten kolmaskin kampus, Joensuun sivupiste Savonlinnassa. Ja ehkäpä Savonia ammattikorkeakoulu todella aloittaa rakentamaan tuohon naapuriin. Heidän kanssaan olemmekin sitten fyysisesti jo lähes yhtä.

 

Vaikea oli kuvitella vielä muutama vuosi sitten, että tällainen yksituumaisuus voi olla mahdollista. Itä-Suomessa!

Tuo edellinen teksti syntyi keskellä vuosisadan vesisateita. Iisalmen mökin piha on vieläkin litsimärkä, sillä lähiseudun täpötäysistä ojista valuu jatkuvasti vettä pihalle. Vaikka pahat sateet olivat ja menivät kaksi viikkoa sitten, rajuja kuuroja on riittänyt lähes päivittäin. Näky on aivan kuin keväällä lumien sulaessa! Hieman auttoi se, kun toissa päivänä kaivelin pientä urantapaista ohjaamaan vedenjuoksua. 

Siihen nähden olikin ihmeellistä käydä Itä-Lapin helteisissä ja kuivuuttaan pölisevissä maisemissa. Kuin Arizonassa! Harvoin olemme Lapin retkillämme päässeet uimaan, mutta nyt oli suorastaan pakko aina välillä hypätä erämaajärveen tai jokeen. 

Eteläsuomalainen media on voihkinut koko maan kärsineen koleasta ja kosteasta kesästä. Lapin Kansa -lehdessä osuvasti huomatettiin, että se ei pidä paikkaansa. Lappikin on osa Suomea, ja siellä kesä on ollut harvinaisen helteinen.

On vaikea ns. ryhtyä. Töitä on pöydällä edessäni, mutta niihin tarttuessa ote lipsuu. Toivottavasti pääsen tästä jaloilleni.

 

 

Pitkästä aikaa sadepäivä. Vaikka jos oikein tarkkaan muistelen, muitakin kosteita päiviä on ollut tänä kesänä. Mutta kylläpä satoi harvinaisen rankasti äsken Karttulasta Kuopioon ajellessa.

Kuukauden ajan olen pysytellyt pois netistä. Uutisia tulee seurattua vähän miten sattuu, televisiota ei lainkaan. Tämä on hieno elämänmuoto, sitä voisi jatkaa vaikka kuinka kauan.

Tänä iltana käynnistyy perinteinen Lapin-reissu. Jonnekin Raja-Jooseppiin on matka. Kuulumisia sitten sieltä.

 

 

 

Kiitos vielä kerran myös tätä kautta sekä tukijoille että äänestäjille. EU-vaalityö oli erinomainen produktio. Teatteria - vähän sitäkin. Kansainvälisen politiikan oppikurssi - ehdottomasti.

Vaikka homma kävi muutaman kerran aika työlääksi, ei voi muuta kuin onnitella meitä kaikkia. Kannatti ryhtyä. Hei siellä, Sara, Tarja, Johanna, Ilpo, Veijo, Annette, Tarja, Markus, Ari, Raimo, Merja, Esa, Pirjo, Seija, Marja-Leena, Kristiina, Heidi, Matti, Eija, Marjo, Kirsi, Marika, Elina, Risto, Marika, Sari, Leena, Eero, Maire, Stephen, Tiina, Anja, Esko, Kalle, Riitta, Aino, Sofia, Okko, Katja, Panu, Tanja ja vielä kaikki te muut. Aplodit teille hyvästä porukan projektista.

Vaalikampanja tällä tasolla oli täysin uutta meille kaikille. Minusta oli hienointa se, että maailman ilmiöitä saattoi samanaikaisesti katsella usealta eri systeemitasolta, globaalista kotoiseen.

Hybristä tai ei. Kampanjassa touhunneille syntyi selvästi tunne, että olemme mukana globaalissa kehityksessä, emme ajopuina, vaan aktiivisina toimijoina.

Ei maailma siitä ehkä paljon parantunut, mutta ei pilaantunutkaan. Tietoisuus Suomen, Euroopan ja koko maailman kehityksestä sekä siihen vaikuttavista tekijöistä varmasti lisääntyi meidän monen päänupissa. Maailman yhteenlaskettu intellektuaalinen omaisuus tavallaan siis kasvoi.

Äänillä laskien tulos oli ehkä hieman alakantissa. Mutta vain osittain. En ole suostunut ottamaan vastaan yhtään valittelua, osanottoa, säälittelyä tai lohduttelua. Juttu ei missään nimessä mennyt pieleen, paitsi siltä osin, että Suomen vihreiltä hävisi alta yksi istuin.

Oma henkilökohtainen äänimäärä oli vihreiden keskikastia, kun otetaan huomioon valtakunnan alhaisimmat äänestysprosentit tällä alueella. Kuopion kaupungissa tulos oli jopa niin hyvä, että se olisi vienyt vihreistä europarlamenttiin kaksi ehdokasta, Satu H:n ja minut. Taakse jäi melkein puolet nyt valituista mepeistä ja koko julkkiskaarti. Mutta vaalithan olivat valtakunnalliset, joten se siitä ajatusleikistä.

Tuntuu joka tapauksessa hyvältä, että siellä missä tunnetaan, siellä myös luotetaan.

Olen nyt ehtinyt jo tehdä viikon verran tavallista työtä eli istua kokouksia, setviä hallintoa ja suunnitella tulevia hankkeita yliopistomaailmassa. Tunti sitten vedin sosiaaliepidemiologian session kansainvälisessa kongressissa, jota parhaillaan pidetään täällä Kuopiossa.

Normaalit kuviot.

Äänestämään! Ja kaverit myös! Kaksi europarlamenttipaikkaa on edelleen Vihreän liiton näköpiirissä. Tiukille se silti vetää. Jokainen ääni lasketaan, jokainen ääni tarvitaan. Yksikään ääni ei näissä vaaleissa mene hukkaan.

Eikä ole hassumpi juttu, jos äänestäjät tukevat erityisesti oman alueen ehdokkaita. Europarlamentissa tietysti hoidellaan koko Euroopan ja maailmankin asioita. Mutta kotiseutu on aina kotiseutu. Yhteen hiileen puhaltamisella on iso merkitys omalle väelle ja yhteiselle identiteetille. Se on tärkeä merkki ulospäin. Siinä onkin lyhyesti yksi tämän projektin keskeisistä ajatuksista.

Viimeisellä viikolla ennen sunnuntain vaaleja on ollut sen verran vilkasta kysyntää eri puolille Suomea, että kirjoitushommat jäivät vähiin. Rikasta kerrottavaa kyllä riittäisi yllin kyllin mm. Joensuusta, Kiteeltä, Savonlinnasta, Juvalta, Mikkelistä, Espoosta, Jyväskylästä, Siilinjärveltä sekä täältä Kuopiosta.

Palaamme tunnelmiin, kunhan savu on hälvennyt.

Oli ilo saada naama pilapiirrokseen. Sehän on kunnia, joka osuu kohdalle aika harvoin. Aiemmin muistan tunnistaneeni itseni pilapiirroksesta vain kerran pari, lähinnä jossain vappulehdessä. Vaikka eurovaaleissa ei varsinaisesti liikutakaan pilanpäiten, hauskaa pitää kampanjassa silti olla. Ja riittävän hassu naamavärkki, joka naurattaa muulloinkin kuin vappuna.

Viikon korkeimpiin tunnelmiin päästiin Lapinlahden Väisälänmäellä. Perinnekävely metsissä, kaskimailla, ahon laidoilla ja muussa kansallismaisemassa oli enemmän kuin vaivan arvoinen. Halosten taiteilijasuvusta kertova Minna Kettusen kirjoittama upea teos on yhä yöpöydälläni. Halosten kuvaamalle mäelle aion varmasti palata takaisin vielä tänä kesänä. Kävelyn jälkeen oli Kahvila Emiliassa Lapinlahden keskustassa harvinaisen rikas ja laaja-alainen kulttuurikeskustelu. Vaaliprojekti täyttää tehtävänsä jo siinä, jos syntyy tällaisia tilaisuuksia.

Kajaanissa pyrähdin iltatuimaan muutama päivä sitten. Tilaisuuden aihe, Kainuun hallintokokeilu, vaikutti ensihätään kovin kuivakkaalta. Kaikkea muuta! Yli parituntinen keskustelu uudesta Kainuun "jättikokoisesta kunnasta" sytytti monta kokkoa mielen pohjalle. Uskon, että Kainuu panee alulle kehityksen, josta luetaan vielä historiankirjoista 50 vuoden kuluttua. Mutta antaa kainuulaisten ensin rauhassa suunnitella hallinnon ja palvelujen uusjako. Ja annetaan Kainuun kansan syksyllä äänestää valtaan Suomen historian ensimmäinen maakuntavaltuusto. Epäluuloja esiintyy, aivan kuten Euroopan unioniakin kohtaan, mutta uskon, että hanketta tullaan vielä kiittelemään laajalti.

Vaalikampanjan alkaessa vannoin, että en aio "levitellä lehtisiä Kolmen Sepän patsaalla". Söin täyden hatullisen näitä sanojani. Kun Helsingissä pidettiin Kuntaliiton valtuuston kokousta parin päivän ajan, suunnistin välillä pari kertaa Kolmelle Sepälle touhuamaan kampanja-asiaa. Vieressä demareiden kojulla huuteli ilosanomaansa mm. kollega Ilkka Taipale.

Kuntaliiton puolella kuultiin pääministeri Matti Vanhasen katsaus kunta-valtiosuhteisiin. Valtiolta ei pitäisi tulla kunnille lisää velvoitteita, pääministeri sanoi, mutta pitäneekö ihan paikkaansa? Juoruja on liikkeellä vaikkapa siitä, että pitkäaikaistyöttömyyden hoito haluttaisiin kammeta kuntien vastuulle.

Lähipäivinä on tiedossa keikkoja Kuopion ja Siilinjärven lisäksi Joensuussa, Keski-Karjalassa Kiteellä sekä Savonlinnan oopperamaisemissa. Odotan löytäväni antoisia ajatuksia näiltä poluilta.

Kiinnostus vaaleihin on kasvanut silmissä. Se näkyy kadulla, se näkyy mediassa. Uskon, että äänestysprosentti nousee huomattavasti korkeammalle kuin viisi vuotta sitten. Eurooppa on tullut ehkä hivenen tutummaksi, siltä vaikuttaa.

Juicen torilla sateli ajoittain. Tunnelma oli kuitenkin jokseenkin lämmin Suomen omaperäisimmällä toriaukealla Juankoskella. Viettelin siinä perjantai-iltapäivää ja sain taas kuulla uusimmat suurpetouutiset. Sudet olivat kuulema Kaavilla ahdistelleet vasikoita ja ilves on norkoillut koulunpihassa.

Mitä kauemmas maaseudulle menet, sitä nopeammin susilaumat ilmaantuvat puheisiin. Synkein ja alkuvoimaisin visio tulee useimmiten vanhemmilta mieshenkilöiltä. "Ampua ne pitää, joka ikinen".

Olen näitä pelkoja paljon miettinyt. Niissä on paljon irrationaalisia piirteitä, mutta myös todellista, voimakkaasti koettua uhkaa oman elinpiirin turvallisuudesta. Se on ihmisellä geeneissä.

Vastuuttomat poliitikot ovat aina osanneet ratsastaa petovihalla ja peloilla. Moni on laukannut aina Arkadianmäelle asti, olisiko joku pidemmällekin. Mutta osin petovihaa on kyllä omiaan lietsomaan heikko korvauskäytäntö. Valtion tulisi korvata petovahingot reilusti, ilman raskaita omavastuita. Arvelen, että susien ja ihmisten on mahdollista elää samoilla seuduilla, jos vain asioista sovitaan. Kun susi ei sopimuksia allekirjoita, viranomaisen on oltava suden uskottu mies.

Suorastaan surullinen olo tuli, kun kuuntelin ikääntyvän sivakkavaaralaisen viljelijän hiljaista kertomusta peruselinkeinon kuolemasta kylällä. Paljon on koettu kovia. Nyt maataloustukien uusjako kurittaa kovasti alueella vielä sinnitteleviä maidontuottajia. Ei kivisillä peltolänteillä paljon kilpailla Etelä-Suomen kanssa. Maaseutu ja maaseutu Suomessa voivat olla kuin kaksi täysin eri maailmaa.

Onko taas uudesta luotava maa? Jos meikäläisistä on mitään apua, lupaamme olla mukana.

Vaihdan puoluetta ja loikkaan kuin jänis, jos joku vain osoittaa minulle puolueen, jolla olisi parempi ympäristöohjelma kuin Vihreällä liitolla.

Vihreiden puoluekokous hyväksyi tänään uuden ympäristöohjelmansa Tampereella. Olikin aika päivittää entinen 1990-luvun alkupuolelta peräisin oleva paperi. Ohjelmassa linjataan yhden pallon politiikka. Enempää maapalloja meillä ei nyt satu olemaan. Ei ole, vaikka Bushin hallitus kuinka ahneesti tähyilisi Marsin suuntaan.

Uuden vuosituhannen haasteita ovat mm. ekotehokas talous, ympäristövastuullinen globalisaatio, viihtyisä kaupunki ja eettinen eläinpolitiikka. Maailman terveysjärjestön ja kauppajärjestön rinnalle tulee perustaa maailman ympäristöjärjestö. Sitä tarvitaan, jotta kaupan vapaus ei jyrää ympäristöä. Näin vaatii uusi vihreä ympäristöohjelma.

Suomen poliittiset puolueet laidasta laitaan vannovat nykyisin ympäristön nimiin. Vihreä liitto ei siis ole yksin. Mutta tiennäyttäjä se tuntuu edelleen olevan.

Yksi viime päivien suurimpia ilonaiheita putkahti yllättävästä paikasta eli Vladimir Putinin suusta. Venäjän presidentti ilmoitti maansa tavoittelevan Kioton ilmastosopimuksen ratifiointia. Tiesin sen! Muut tulevat kyllä talkoisiin mukaan, kun Euroopan unioni pitää linjansa. Tietysti Kioton sopimus on vasta alkusoittoa sille, että hiilidioksidipäästöt todella rajataan ja maailma pelastetaan. Nämä ovat joka tapauksessa merkittäviä positiivisia signaaleja.

Seuraavaksi pitää herätellä Suomen teollisuuden fossiilisiipi dinosauruksen unestaan. Ylös siitä köhnys, globaali vastuu kutsuu! Se joka nyt lähtee liikkeelle, voi päästä juoksemaan uuden ympäristöteknologian kärkiporukoissa. Vihreä nokia odottaa ottajaansa?

Bryssänkieli se on kauheaa. Valmisteilla olevista direktiiveistä ja muista asioista on varsinaisen vaikeaa ottaa selvää. Onko joku muu huomannut saman? Ei siinä auta koulutus, ei mikään. Euroopan unionin asioita penkoessa on pakko tunnustaa, että välillä juttu lentää yli hilseisten vuorten.

Enimmäkseen Euroopan unionissa päätettävät asiat ovat ihan järkeenkäypiä. Miksi ne siis pitää sanoa niin sekavasti ja monen mutkan kautta? Arkinen selkokieli tahtoo unohtua Brysselin tielle lähteneiltä.

Osa teksteistä on rujoja käännöksiä, mikä selittää paljon. Parhaimmillaan sanoma on käännetty ensin unkarista saksaksi ja sitten vasta suomeksi. Ukki kävelee sisään, mutta ulos tuleekin pukki.

Päätökset valmistellaan ja tehdään usein monessa portaassa. Sekään ei helpota eurooppalaisesta hahmotushäiriöstä kärsivän kansalaisen oloa.

Eri vaiheissa liikkuu edestakaisin raskaalla diplomatiajupinalla kuormattuja lausuntoja ja kannanottoja. Vain syvästi vihkiytyneet voivat niistä riemastua. Muut vieraantuvat. Itse saan joskus lähes pahoinvointia näistä jargoneista.

Mikä lääkkeeksi pahoinvointiin? Ulkoministeriön Eurooppa-tiedotus auttaa jonkin verran. Paras lääke taitaa kuitenkin löytyä mediasta.

Pienellä vaivannäöllä media voi saada aikaan ihmeitä. Asioita on mahdollista taustoittaa, pelkistää, konkretisoida, tuoda lähemmäs ihmisen arkea. Siinä tiedotusvälineiden rooli on keskeinen.

EU-vaalien lähestyessä media onkin herännyt Eurooppa-politiikan pohdintaan, osin jopa kiitettävästi. Saman soisi jatkuvan vaalien jälkeenkin.

Moniarvoinen ja pohtiva journalismi on suuri arvo viihteellistyvässä maailmassa. Sitä kannattaa kaikin keinoin tukea. Tämä voi hyvin mahtua kymmenen tärkeimmän asian joukkoon, jotka haluan pitää poliittisella asialistallani. Yksi poikkeus pitää heti mainita. En kannata harvalevikkisten puoluelehtien rahoittamista kuntien maksullisilla ilmoituksilla. Se on moraalitonta, etenkin jos samaan aikaan leikataan kirjastomäärärahoja kuten Helsingissä.

Tämän viikon toimittajatapaamisessa Julkulan rantasaunalla muistin taas, että jos en olisi lääkäri, olisin varmaan toimittaja. Vaikea sanoa jälkikäteen, teinkö oikeat valinnat.

Huomenna lauantaina lähden jo aamuvarhain Tampereelle. Tammelan torilla tavataan!

Kokoomuksen puheenjohtajakisa on pieni murhe maailmassa. Se on niin kertakaikkisen pieni, että tuskin edes itkettää. Median ei uskoisi tuhlaavan siihen kovinkaan paljon kallista lähetysaikaa.

Oikeaa asiaa saattaisi löytyä puolueen eurovaaliteemoista tai ainakin sen konservatiivisten sisarpuolueiden kampanjoista eri puolilta Eurooppaa. Mutta kokoomus vallan hyvin tietää mistä naruista kannattaa nykiä. Puolue käyttää hyväksi sitä, että isot kuvat syntyvät henkilöistä eivätkä asioista.

Käytössä on ollut monta lisätemppua. Ehdokkaat tulivat kisaan lähes yksitellen. Melkein jokainen panttasi päätöstään päiväkausia, jopa viikkoja. Nimi pysyi näin jännittävissä arvailuissa päivästä toiseen. Nyt kierretään maata "kampanjoimassa".

Armahtakaa jo!

Viikonlopusta jäi hyvä maku kitusiin. Perjantai-iltana pohdimme aika isolla joukolla terveysasioita Saarijärvi-salissa Keski-Suomessa. Teemaa katseltiin osin suomalaisesta, osin eurooppalaisesta näkökulmasta. Kannatti ajaa tuohon kauniiseen pitäjään. Kiitos myös uudistumiskeskus Salukselle vieraanvaraisuudesta!

Lauantaina pyyhälsin kevyen sateen saattelemana Joensuuhun. Tutuksi käyneessä Muikku-salissa punnittiin EU:n laajanemiseen liittyviä uhkia ja mahdollisuuksia. Jälkimmäiset painoivat selvästi enemmän.

Omat näkemykset saivat näissä tilaisuuksissa taas tuoreita sävyjä. Eurovaaleissa ehdokas on itse onnekas saadessaan oppia koko ajan lisää. Mutta kuinka moni on valmis sen myöntämään? Opetetaan vain ja paasataan tärkeänä, suu tötteröllä, känsäinen sormi pystyssä kuin karttakeppi.

Isot pahvikyltit melkein repesivät käsistä, kun sunnuntaina puskin myrskytuulta päin Iisalmessa. Jäähallilla oli messut, ja väkeä tungeksi. Yläsavolaisia tuttuja pilkahteli tuon tuosta. Veli Koistinen heitti ohi mennessään tärkeän kysymyksen. Minne on jäänyt taannoinen puhe maakuntien Euroopasta? Unioni on tosiaankin vahvistunut, mutta entä alueet?

Tietysti messuilla vilahteli myös eurovaaliehdokkaita. Ainakin Outi Ojala ja A. Jäätteenmäki näkyivät olevan kylässä. Iisalmen Sanomat noteerasi henkilöt, mutta kiitettävästi myös asiat.

"Vihreä professori puhuu kestävän kulttuurin puolesta". Se oli lehdeltä naseva otsikko ja osui naulan kantaan. Kiitokset asiallisesta journalismista.